Sitoutumattomat aluevaltuustossa Mäntsälässä 12.3.

17.3.2026

Alueellinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2026–2030 eteni päätöksentekoon aluevaltuustoon - uudestaan toukokuussa

Sitoutumattomien aluevaltuustoryhmä oli kolmen aluevaltuutettunsa Kati Lepojärvi (Tupu), Anna Yltävä (Tupu) ja Jussi Salonen (Tupu) olivat mukana aluevaltuuston kokouksessa. Kokouspaikkana oli Mäntsälän kunnantalo ja sen hulppea valtuustosali.

Aluevaltuusto hyväksyi Hyrylään tulevan sote-keskuksen tarpeisiin tulevan pysäköintilaitoksen keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön perustamisen. Siinä on noin 550 autopaikkaa seitsemässä kerroksessa. Sen sijoittaminen uimahallin lähelle entiselle varuskunnan urheilukentälle herättänee suurella koollaan ihmetystä. Mutta kevät näyttää, miten sen poikkeamispäätös asemakaavamääräyksistä etenee Tuusulassa.

Tärkeänä hyvinvointialueen toimintana piti olla päätettävänä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma vuosille 2026–2030

Lapset, nuoret ja työikäiset -lautakunta käsitteli alueellista lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa vuosille 2026–2030. Aluehallituksen kautta se eteni aluevaltuuston käsittelyyn. Harmittavasti siinä oli joitain puutteita ja suunnitelman hyväksyminen siirtyi toukokuussa pidettävään aluevaltuuston kokoukseen.

Suunnitelma perustuu lastensuojelulakiin, ja sen tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia kunnissa ja hyvinvointialueella yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Suunnitelma rakentuu laajan tietopohjan varaan ja täydentää kuntien omia hyvinvointisuunnitelmia. Painopisteiksi on nostettu kolme keskeistä kokonaisuutta: hyvät arjen rutiinit, turvallinen arki sekä mielen hyvinvoinnin ja työ- ja toimintakyvyn vahvistaminen.

Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa elintapaohjauksen kehittämistä, lasten ja nuorten osallisuuden lisäämistä, kulttuurihyvinvoinnin tukemista, väkivallan ja päihteiden käytön ehkäisyä sekä oppimisen ja mielenterveyden varhaista tukemista.

Suunnitelman toteutumista seurataan vuosittain alueellisen hyvinvointikertomuksen yhteydessä. Tavoitteena on, että hyvinvointityö näkyy entistä vahvemmin lasten, nuorten ja perheiden arjessa.