⛪ Tuusulan puolesta – TUPU seurakuntavaaleissa 2026

Tulevan valtuustokauden tärkeät kysymykset

Tuusulan seurakunnan tulevaisuutta rakennetaan yhdessä.

Syksyn 2026 seurakuntavaaleissa valitaan Tuusulan seurakunnan kirkkovaltuuston jäsenet kaudelle 2027–2030. Kirkkovaltuustoon valitaan 33 jäsentä.

Kirkkovaltuuston kaudella 2027–2030 tehdään päätöksiä, joilla on vaikutusta Tuusulan seurakunnan toimintaan ja talouteen pitkälle tulevaisuuteen.

Keskeisiä kysymyksiä ovat:

  • Talous ja resurssit: verotulojen kasvun hidastuminen, jäsenmäärän kehitys ja valtionrahoituksen leikkaukset edellyttävät vastuullista taloudenpitoa.

  • Kiinteistöt ja tilat: seurakunnan kiinteistöjen käyttöä, ylläpitoa ja kehittämistä on arvioitava pitkällä aikavälillä. Samalla on huolehdittava toimivista palveluista Hyrylän, Jokelan ja Kellokosken alueilla.

  • Strategia, organisaatio ja henkilöstö: seurakunnassa valmistellaan uutta strategiaa ja organisaatiorakennetta. Näillä ratkaisuilla määritellään tulevien vuosien suuntaa ja työn tekemisen tapoja.

  • Muut suuret hankkeet: esimerkiksi alueellisen krematoriohankkeen valmistelu jatkuu, mutta hanke on tällä hetkellä tauolla.

Tuusulan puolesta (TUPU) on ehdokaslista kaikille, jotka haluavat olla rakentamassa avointa, aktiivista ja ihmisläheistä seurakuntaa.

Haluamme rakentaa Tuusulan seurakunnalle kestävää tulevaisuutta huolehtimalla taloudesta vastuullisesti, kuuntelemalla seurakuntalaisia ja huomioimalla koko Tuusulan.

Meille on tärkeää, että seurakunta on näkyvä ja läsnä ihmisten arjessa. Haluamme edistää päätöksentekoa, joka vahvistaa seurakunnan toimintaa, yhteisöllisyyttä ja elinvoimaa tulevalla valtuustokaudella.