Pirjo Viljanen K-U 27.7.2026: Asukasvaikuttamisella voi saada aikaan muutoksia

13.8.2026

Pirjo Viljanen Keski-Uusimaa 27.7.2026: Asukasvaikuttamisella voi saada aikaan muutoksia

Ilokseni sain lukea Keski-Uusimaasta 23.7. ja todeta, ettă asukasvaikuttamisella voi todella vaikuttaa.

Vuosi sitten nostimme esiin huolemme vaarallisesta risteyksestä, jota monet lapset käyttävät kulkiessaan Mahlamäentien kautta Klaavolantielle ja edelleen Rykmentinpuiston kouluun.

Haluan kiittää valtuustoaloitteen tekemisestä sekä valtuustoa, joka hyväksyi aloitteen viemisen eteenpäin. Suuri kiitos myös Petri Juholalle ja hänen tiimilleen asian valmistelusta. Nyt alueelle saadaan turvallisempi risteys koululaisille ja kaikille muillekin alueella liikkuville.

Kiitos myös Keski-Uusimaalle, joka nosti huolemme esiin ja piti meitä ajan tasalla asian etenemisestä. On tärkeää, että paikalliset huolenaiheet saavat näkyvyyttä ja että asukkaiden kokemuksia kuunnellaan.

Tämä on hyvä esimerkki siitä, että asukkaiden aktiivisuudella, päättäjien yhteistyöllä ja asioiden esiin nostamisella voidaan saada aikaan konkreettisia muutoksia.

Toivotan kaikille koululaisille turvallista koulun alkua! Meidän muiden likenteessä liikkujien on hyvă muistaa olla erityisen tarkkaavaisia, kun koululaiset kohta aloittavat koulutiensä.

Pirjo Viljanen Tuusula