301, Veikko Seuna, toiminnanjohtaja, eläkeläinen, Nahkela

Paljasjalkainen tuusulalainen. Elämänkoulussa jo monta luokkaa ja kurssia läpäisty - jos myös reputettu. Ja nyt sitten kylän vanhaa alakoulua asustelen "laiskanläksyjä" suorittaen..

Maailmaltakin paljon kokemusta - vientimarkkinoinnissa kielitaito karttui mukavasti. Yrittäjänäkin vähän aikaa, oma huoltoasema (kuka muistaa Hyrylän Kesoilin). Mutta kotimaisemissa juuret. Maanviljelyä neljännesvuosisata.   Luonto ja ympäristö kaikissa muodoissaan tärkeänä erämiehen sydäntä lähellä. Samoin musiikki ja loppumaton puuhastelu melkein sata vuotta vahassa (entinen kylän alakoulu) omakotitalossa - aina riittää "rojekteja".                                                        

Yhtenä elämäntehtävänä kolmisenkymmentä vuotta Keski-Uusimaan riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajana, nyt jo eläkkeellä, ja puheenjohtajana. Samoin kaksi vuosikymmentä Helsingin vastaavassa samaan aikaan. Suomen edustajana Natura2000 sustaineable hunting- työpajoissa kahden vuoden aikana viidessä eri maassa.

Kyllä riista- metsästys- ja eläin- ja luontoasiat tulleet todella tutuiksi. Esimerkiksi lintujen kevätmuutto on minulle yksi aina odotettu ja sykähdyttävä vuodenkierron vaihe.

Ja sitten nämä luottamustoimet: Kunnanvaltuutettuna ja varalla yhtä mittaa 90-luvun alusta asti, puheenjohtajana ja jäsenenä ympäristö- ja rakennuslautakunnassa, tarkastuslautakunnassa, valtuuston varapuheenjohtajana, kunnanhallituksen jäsenenä ja varana, Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnassa, Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen valtuustossa, Keski-Uudenmaan Vesi kuntayhtymävaltuustossa, Uudenmaan Osuuspankin edustajistossa. Saattoipa jotain jäädä mainitsematta..

Ja aikoinaan kaikki alkoi oman kylän, Nahkela, koulun johtokunnasta, sen vetämisestä. Ja se koulu säilytetään!, jo ihan monimuotoisuuden ylläpitämiseksi koko kunnassa. Jäsenyydet ja toiminta monissa yhdistyksissä, mm. Nahkelan metsästysseuran vetäjänä lähes kolmekymmentä vuotta ja hirvipäällikkönä edelleen - ei pääse vierivä kivi pahemmin vieläkään sammaloitumaan...

Kokemusta yhteisten asioiden hoitoon on kertynyt. Tasapuolisuutta ja maalaisjärkeä löytyy ja vielä intoa jatkoon riittää.

Niin ja - minulle voi aina soittaa:
Veikko (Veka) Seuna, 0500 458357
veikko.seuna@gmail.com